|
Kirjoittanut Administrator
|
|
09.04.2008 |
ERITYISUINTI Erityisuimakouluja järjestetään erityisentuen tarpeessa oleville lapsille ja nuorille (esim. ADHD, kehitysvammainen henkilö).
Erityislasten uimakoulun tavoitteena on löytää lapselle ominaisin tapa liikkua vedessä. Lasten kanssa tutustutaan veteen elementtinä, harjoitellaan mm. veteen puhaltamista, kastautumista, kellumista ja liukumista. Perusharjoitusten jälkeen lähdetään etsimään lapselle ominaisinta uintilajia ja siihen tarvittavia apuvälineitä ja keskitytään kehittämään kyseistä lajia. Lapsella tulee olla mukanaan aina oma avustaja, jonka kanssa hän jatkaa uimakoulun jälkeen opittujen taitojen ylläpitoa ja kehittämistä.
|
|
Viimeksi päivitetty ( 04.06.2010 )
|